Vietän viikonloppua kämpällä ja syystuuli aloittelee lauantai illan viettoa rämistelemällä peltikattoa ja pätkimällä sähköjä. Olin kudontaluokassa pistelemässä pirtaan loimilankoja ja illan pimetessä alkoi hiukan pelottaa tuulen toiminta ja oli pakko tulla kämpälle ja tieteskii koneelle.

 Kuluneella viikolla meillä oli kudonnan lisäksi askartelua ja ylimääräinen iltakurssi, Lihava Lady. Fimo massasta muovailtiin kädet, jalat ja pää, jotka kovetetaan uunissa. Vartalo tulee kankaasta, joka täytetään esim. riisillä. Laitan sitten joskus kuvan, kunhan saan ladyni valmiiksi.

Olisin tosi iloinen, jos jokainen blogilla kävijä laittais kommentin. Kaikki palaute on mahtavaa, kerro mitä haluat lukea ja nähdä blogillani! Maileissa saan viestejä, että olet käynyt blogilla, mutta kommenttejasi ei näy, nyyh  ;-(.

Eilen illalla olin rohkea ja lähdin pimeässä etsimään uutta tanssipaikkaa. Löysinkin Mouhijärven Häijään Tanssikrouviin tunnin ajelun jälkeen. Paikka oli tupaten täysi, sillä Souvarit oli esiintymässä. Tanssia sain ihan hiki niskassa ja polkan tullessa livahdin piiloon istumaan, kun kunto ei enää kestänyt. Oli tosi kiva tanssia, vaikka ikäjaukauma oli "kuudenkympin ja kuoleman" väliltä. Miehän olen vielä niin nuori ;-)))), miksiköhän ne papat mua hakee. Siksi vissiin, kun minustakin on tulossa mummo ja isännästä pappa!  Tarkemmin asiasta kerron kun odotusaika on edennyt pidemmälle ja nuoret antavat virallisen luvan.

Kommetteja odotellen.......