Käväisin viikonloppuna kotona ja kyllä oli hiljaista. Sulo siirtyi viikko sitten marsujen taivaaseen. Vikinä tervehdyksiä, herkkuja vaativaa vinkumista tai kiittäviä kehräyksiä ei enää kuulu, nyyh. Miten sitä voikin kiintyä niin kovasti pieneen karvapalloon. Sulo tuli meille seitsemän vuotta sitten nyrkin kokoisena teddymarsun pentuna ja valloitti kaikkien sydämet. Nimikin tuli siitä pehmeästä suloisuudesta. Kuva on kaksi viikkoa siitten otettu, kun tiesimme että loppu lähenee. Eläinlääkäri oli todennut marsuille yleisen, maksan toimintahäiriön ja päätimme että kivuista Sulon ei tarvitse kärsiä. Perheeni miehet hautasivat Sulon vaahteran alle kotipihalle.Toimenpiteen aikana olin ulkoiluttamassa uutta perheenjäsentä, nuorenparin kultaisennoutajan pentua Amadeusta. Amadeuksen touhujen seuraaminen helpotti Sulon menetyksen ikävää.  Tulevissa teksteissä saatte sitten lukea  koiranpennun tempauksista ;-))). Nyt on siirryttävä läksyjen pariin, ennenkuin ilta aivan pimenee.